A Song To Sing Your Fears Away

Paradisaea Handwoven #6:  // Happy Slumber -loimi
Neliblendi: 30 % puuvillaa, 33 % pellavaa, 27 % villaa, 10 % mulperisilkkiä
Raesidos (pebble)
Pituus uutena 3,6 metriä, viistotut päät (koko 4)
Neliöpaino uutena 330 g / m2
Loimi Bockensin puuvillapellavaa, kuteena BC Garnin Coloria mustana
Päärmätyt reunat

(This text can be found in English in here)

Ihmisen lapsille on laulettu varmaankin yhtä kauan kuin lapsia on maailmassa ollut. Vaellustaan taittava esiäiti on keinuttanut lasta askelissaan, hyräillyt kilometrien taittuessa, antanut lapsen ajelehtia uneen ja unesta pois laulujen lomassa. Ja useimmat meistä näiden esiäitien jalanjäljissä ovat jossakin vaiheessa viettäneet sydänöitä vaeltaen huoneesta toiseen vauva olkapäällä, kevyesti keinuen, mumisten unen rajamaastosta löytyviä lohtulauluja.

Äidin ääni on ensimmäistä musiikkia, jota lapsi kohtuaikana kuulee. Syntymän jälkeen se on hetken aikaa ehkä ainoa kiintopiste joka vakuuttaa siitä, että kaoottisessa ulkomaailmassa on jotakin järjestystä ja logiikkaa. Kohtuaikana kuullut laulut, sanat, lorut ja rytmit vajoavat mielen syvempiin kerroksiin, aistimuistiin, sanattoman alueelle. Niihin sitoutuu muistoja syleistä, lohdututetuksi tulemisesta ja siitä, että joskus kaikki vielä oli turvallista.

On tutkimuksia, joiden mukaan tuttu musiikki voi jopa lievittää lapsen kipua. Keho ja mieli eivät särje yhtä kovaa, kun joku laulaa lähellä, kantaa kainalossa.

Ehkä siksi kautta aikojen äidit ovat kantaneet lapsiaan, heijanneet itkuisia sylissä, hyrisseet, hyräilleet ja laulaneet pahaa oloa pois. Lastenhuoneen hämärään lasketut laulut ovat ajaneet pelkoja pois, maalanneet unet pehmeiksi, hiljentäneet hädän, pudottaneet pumpuliin.

Ja ehkä siksi ihminen muistaa lapsuutensa laulut joskus vielä silloin, kun useimmat muut muistot jo haalistuvat pois. Joskus töissä ollessani vierailin hoivakotien tai terveyskeskusten dementiaosastoilla. Oli jotenkin ravistelevaa nähdä, että muuten maailmasta jo irtaantunut ihminen saattoi tutun virren kohdalla havahtua, ja huulet alkoivat hitaasti liikkua; sanoja löytyi muuten muodottomaksi muuttuneen muistin keskeltä, jokin valonpilkahdus aikojen hämärästä herätti tunteen. Alive Inside -dokumentti puhuu juuri tästä ja on tutustumisen arvoinen.

Minulle laulettiin, kun olin lapsi. Muistan laulujen sirpaleet vieläkin. Melodiat sanoja vahvemmin. Olen halunnut laulaa näille lapsilleni myös, ja iltalaulut onkin melko suosiollisesti otettu vastaan; jostain syystä Esikoinen ei kuitenkaan erityisesti halua kuulla päiväsaikaan muita lauluja kuin Känkkäränkkää ja Pöllö-rockia. Muut viisut hän kuittaa kovaäänisellä käskyllä "äiti älä laula!", mutta illalla hyräilyt on sallittu. Esikoinen on muuten aika itsenäinen, päättäväinen ja vahvatahtoinen lapsi, jolla on suhteellisen alhainen läheisyydentarve. Illalla hän pystyy kuitenkin laskemaan hieman erillisyyden tarvettaan, pyytää äiti pötkötä tässä vähän aikaa ja antaa minun pörröttää hiuksiaan samalla kun iltakäheällä äänellä hyräilen virttä 397, josta on tullut meidän perheen tunnusbiisi: Kun on turva Jumalassa / turvassa on paremmassa / kuin on tähti taivahalla / lintu emon siiven alla.

Jostakin syystä tuo nimenomainen virsi tarttui minuun lapsuuden vahvimpana lauluna. Ajattelin tähtiä taivaalla ja lintuja siipien alla ja koin sydämeenkäyvää iloa ja kaipuuta. Jotakin siitä halusin siirtää lapsilleni. Aika näyttää, mitä he näistä hetkistä muistavat, mutta laulan silti; jos ei muuten, niin siitä syystä, että samat soinnut soittelevat minua ja muistojani edelleen. Laulan, koska se poistaa minun pelkojani; jokin osa mieltä muistaa, miltä tuntui olla lapsi, jolla ei vielä huolia ollut.

Ajattelin kaikkea tätä kutoessani tätä kuudetta kutomaani kantoliinaa. Sitä, miten lapsi rauhoittuu kannettaessa; miten sylissä keinuttelu ja hyräily tulevat luonnostaan, miten jokin ihmisen vaistoissa sanoo, että jos se itkee, kanna sitä ja hyrise sen korvaan. Parhaimmillaan kantoliina on sellainen turvapaikka, joka painuu ihmisen muistoihin, alitajuiseksi symboliksi suojassa olemisesta. Sitä tällekin liinalle toivoin.